Aurinkolämpökurssien osallistujakysely

Kiitos kaikille aurinkolämpökurssien osallistujakyselyyn vastanneille!

Kyselyyn vastasi kaiken kaikkiaan 135 aurinkolämpökurssilaista. Suomenkielinen kysely sai yhteensä 113 ja ruotsinkielinen 22 vastausta. K-raudan 150 euron lahjakortin voittaja löytyi Pietarsaaresta. Voittajalle on ilmoitettu palkinnosta henkilökohtaisesti.

Kyselyn vastaajista 128 oli miehiä ja seitsemän naisia. Useimmat vastaajat olivat osallistuneet kurssille käytännön syistä eli saadakseen käyttöönsä aurinkokeräimen. Suurta osaa vastaajista kiinnosti myös mahdollisuus hankkia keräin kurssin kautta edullisemmin. Suurin osa vastaajista ilmoitti, että tärkeä syy osallistua kurssille oli halu oppia uutta aurinkolämmöstä.

Kaksi kolmasosaa vastaajista katsoi saaneensa kurssilta riittävät taidot oman aurinkolämpölaitteiston käyttöön. Suurin osa vastaajista katsoi tietävänsä kurssin jälkeen enemmän energia-asioista ja oli sitä mieltä, että heidän oli kurssin jälkeen helpompaa hahmottaa kodin energiaan liittyviä kysymyksiä. Suurin osa oli myös alkanut seurata energian kulutustaan aiempaa tarkemmin. Yllättävän moni vastaajista (yli 60 %) oli alkanut pohtia pidemmälle vietyä energiaomavaraisuutta omassa kiinteistössään.

Kurssin positiivista antia oli melkein kaikkien vastanneiden mielestä mukavien ihmisten tapaaminen ja opettajalta saadut opit. Suurin osa vastaajista piti kurssien rakennustehtäviä mukavina ja onnistuneina ja oli tyytyväinen lopputulokseen.

Kyselyn tuloksiin voi tutustua tarkemmin yhteenvetoraporteista:

aurinkolämpökurssien_osallistujakysely_yhteenvetoraportti

enkät_till_solvärmekursernas_deltagare_sammandrag

Kirjoitamme parhaillamme lisää artikkeleita ja raportteja kyselyn pohjalta. Ota yhteyttä:

Mikko Jalas, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, mikko.jalas@aalto.fi
Eva Heiskanen, Kuluttajatutkimuskeskus, eva.heiskanen@ncrc.fi

 

Tack till alla som deltog i förfrågan om solvärmekurs!

Enkäten besvarades av sammanlagt 135 kursdeltagare: 113 på finska och 22 på svenska. K-Rautas presentkort (150,-) lottades ut och vinnaren hör hemma i Jakobstad. Vinnaren har anmälts personligen om priset.

Undersökningen svarades av 128 män och sju kvinnor. De flesta av de svarande hade deltagit i kursen av praktiska skäl dvs. för att skaffa sig en solfångare. En stor del av de tillfrågade var också intresserade av möjligheten att få tag i en solfångare till lägre kostnad. Majoriteten av de svarande uppgav att en viktig anledning till att delta i kursen var en önskan att lära sig om solvärme.

Två tredjedelar av de svarande tyckte att de erhållit de nödvändiga färdigheterna till att använda sin egen solfångare. De flesta tyckte att de visste mera om energifrågor efter kursen, och ansåg att det var lättare att nu att förstå energiförbrukningen i hemmet. En majoritet hade också börjat följa sin energiförbrukning mera noggrant. Förvånansvärt många (över 60%) hade börjat överväga en högre nivå av energisjälvförsörjning i sina egna fastigheter.

Fast alla tyckte att den positivaste upplevelsen från kursen var att lära sig känna trevlig folk och lära sig nytt från läraren. De flesta tyckte att bygguppgifterna på kursen var trevliga och lyckades bra, och de var nöjda med slutresultaten.

Mera detaljer on undersökningens resultat kan hittas i sammanfattningarna:

enkät_till_solvärmekursernas_deltagare_sammandrag

aurinkolämpökurssien_osallistujakysely_yhteenvetoraportti

Vi håller på att skriva artiklar och rapporter om undersökningen. Ta gärna kontakt om du vill veta mera:

Eva Heiskanen, Konsumentforskningcentralen, eva.heiskanen@ncrc.fi
Mikko Jalas, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, mikko.jalas@aalto.fi